Kangasniemen Yrittäjät ry

Ideasinko

Ideasinko on ryhmä, jonka tehtävä on löytää uusia, luovia ajatuksia paikkakunnan elinkeinoelämän kehittämiseksi.

Kangasniemen Yrittäjät ry:n ja kunnan edustajista koottu Ideasinko on ryhmä, jossa ei nostella kulmia hurjimmillekaan ajatuksille. Idea ryhmän kokoamiseen syntyi huhtikuussa 2007 järjestetyssä yhteispalaverissa, jossa kaivattiin “positiivisesti hulluja” ideoita paikkakunnan elinkeinoelämän kehittämiseksi.

Ideasingon kokoonpano:

Kangasniemen Yrittäjät ry:n edustajat: Nina Reinikainen, Arto Pellinen, Minna Sylgren, Seppo Lappalainen (varalla Ari Viljakainen, Joni Pietarinen, Tiina Puttonen ja Petri Viiansalo). Tiedottajan roolissa Jaana Laitinen.

Kangasniemen kunnan edustajat:

Kunnanhallitus: kunnanjohtaja Johanna Luukkonen, Tuula Vornanen ja Heikki Manninen
Kunnanvaltuusto: puheenjohtaja Mikko Hokkanen
Elinkeinolautakunta: Johanna Klemola, Tapio Viljanen (varalla Sirpa Sappinen), Arto Tommola (varalla Timo Seppälä), Kuisma Hänninen (varalla Arja Kuparinen) ja elinkeinoasiamies

Ideasingon sihteerinä toimii elinkeinoasiamies Jukka Siikonen

Ideasingon seuraava kokous ilmoitetaan myöhemmin.

Infoa Ideasingon kokouksista

Ideasingon kokous 27.4.2017

Minna Sylgren, Sirpa Sappinen, Arto pellinen ja Arto Tommola kokouspöydän äärellä.

Ideasinko kokoontui 27.4. Kansis-keskuksessa. Kokouksen aluksi sivistys- ja hyvinvointijohtaja Jari Karttunen esitteli Kansis-keskusta yritysten näkökulmasta ja toivoi yrityksiltä ja kouluilta molempia hyödyttävää yhteistyötä.

Kokousvieraana oli myös vapaa-ajan asukas Heikki Hautala, joka toi omia ja muiden mökkiläisten ajatuksia ja toiveita kunnan ja yrittäjäyhdistyksen edustajille.


Yrittäjien hallituksen jäsen Ari Viljakainen, kunnanjohtaja Johanna Luukkonen ja vapaa-ajan asukas Heikki Hautala.

Illan aikana keskusteltiin myös muun muassa liikenneympyrään tulevasta taideteoksesta, torin kehittämisestä, kunnantalon mainosbanderolleista ja teiden huonosta kunnosta.


Yrittäjien puheenjohtaja Nina Reinikainen ja elinkeinoasiamies Jukka Siikonen.

Ideasingon kokous 4.10.2016

Ideasinko kokoontui 4.10.2016 paloasemalla. Kokouksessa keskusteltiin muun muassa asukkaiden houkuttelusta kuntaan. Esille tulivat nuoret ja heidän vaikutusmahdollisuutensa, "Varaudu välittämiseen"-tarina sekä Suomen kaunein kunta-imagon ja viestin hyödyntäminen, sillä monet ulkopaikkakuntalaiset tunnistavat Kangasniemen edelleen siitä. Puheenaiheena oli myös Puulan suuri merkitys, maakuntajärveä tulisi pitää tapetilla eri viestintäkanavissa. Esille nostettiin niin ikään ideat markkinointiyhteistyöstä Hirvensalmen kanssa ja vapaa-ajan asukkaille suunnattavasta kampanjasta, jossa kannustettaisiin heitä muuttamaan vapaa-ajan asuntonsa vakituiseksi asunnoksi.

Myös jouluvaloista keskusteltiin. Yrittäjäyhdistys on päättänyt toteuttaa Keskusparkkiin "joulukuusimetsän". Yritys voi varata toriparkista itselleen yhden joulukuusipaikan, koristella ja valaista sen haluamallaan tavalla. Nykyiset jouluvalot ovat niin huonossa kunnossa, ettei niitä voi laittaa pylväisiin. Jos jouluvalot ehditään vielä saada, ne hankitaan kunnan toimesta Otto Mannisen tielle. Toteutus voitaisiin tehdä jaksotettuna useammalle vuodelle. Yrittäjäyhdistys ei ole mukana kustantamassa mahdollisia jouluvaloja, joulukuusimetsä vaihtoehtona. Kunta ostaa kouluille 8 kuusta keskusparkkiin.

Torialueen kehittäminen: torialueen kehittämistyöt on käynnistetty muun muassa uusimalla penkkejä, lisäämällä roskakoreja ja siirtämällä kunnan infopiste Rantatorille. Ensi vuonna torialueelle tulossa leikkikenttä ja mahdollisesti monipeliareena. Lisäksi kokouksessa mietittiin torialueen parkkipaikkoja, Rantatorin löydettävyyttä/opasteita sekä ravintola- ja paloasemarakennusten tulevaisuutta. Alueen kehittämisestä tehdään kokonaisvaltainen toteutussuunnitelma. Pitkän aikavälin suunnitelmissa "rantaraitin" toteuttaminen, maisemakävelytie rannan viereen. Rantatori on hyvällä paikalla, mutta toimintaa ja "pöhinää" on saatava lisää.

Ideasingon seuraava kokous keväällä (maaliskuu) 2017. Tarkemmasta ajankohdasta ilmoitellaan lähempänä. Kokoukseen kutsutaan mukaan vapaa-ajan asukasedustaja/-edustajia, teemana vapaa-ajan asukkaat ja heidän palvelutarpeensa.

Ideasingon kokous 20.4.2016

Ideasinko kokoontui 20.4.2016 Kangasniemen Juhla- ja Pitopalvelussa. Kokous aloitettiin keskustelemalla Kangasniemen tapahtumista ja niiden taloudellisesta vaikutuksesta kuntaan muunmuassa kävijämäärien ja talousvaikutusten kautta. Päätettiin pyrkiä löytämään esimerkiksi Mamk-tradenomiopiskelija tekemään asiasta lopputyö tai muu projekti.

Kunnan jouluvalotilanteeseen esitettiin ratkaisuna joulukuusten laittamista keskusta-alueen liikkeiden edustalle ja niihin jouluvalojen laittamista yrittäjän toimesta. Myös nykyisenlaisia jouluvaloja toivottiin tuomaan keskustaan joulutunnelmaa. Jouluvaloasiaa käsitellään jatkossa yrittäjäyhdistyksen hallituksen kokouksissa. Kokouksessa keskusteltiin myös tyhjistä liiketiloista ja näyteikkunoista, joihin toivottiin esille mainoksia ja näyttelytavaroita esimerkiksi koululaisluokkien tekemänä. Jouluna voitaisiin toteuttaa yritysten ja kunnan/koululuokkien yhteinen joulusomistuskisa.

Kankaisten koulutilojen uuden rakennuksen todettiin olevan aikataulussa. Vanhan puolen tilojen käytön jatkaminen vaatisi merkittäviä korjaus- ja ylläpitokustannuksia, joihin kunta ei ole halukas osallistumaan. Vuonna 1995 rakennetut tilat ovat käytettävissä eikä niissä ole sisäilmaongelmia.

Ideasinko käsitteli uusien asukkaiden houkuttelua kuntaan ja myös sitä, miten nuoret saataisiin pysymään kirjoilla Kangasniemellä. Toivottiin, että opiskelemaan lähtevien kanssa käytäisiin keskustelua kuntaan kirjoille jäämisen hyödyistä. Opiskelijoille voitaisiin myös myöntää stipendit kuntaa hyödyttävän loppu-/opinnäytetyön tekemisestä. Vapaa-ajan asukkailta voitaisiin tiedustella kiinnostusta muuttaa vapaa-ajan asunto talviasuttavaksi/vakituiseksi asunnoksi. Myös porkkanoita/taloudellista tukea vapaa-ajan asukkaille ja uusille kuntalaisille tulee miettiä.

Lisäksi keskusteltiin energia- ja puuterminaalista sekä torialueen kehittämisestä. Terminaalin osalta keskustelu ja valmistelu/suunnittelu jatkuu. Torialueen kehittämistä tullaan jatkamaan myös tulevina vuosina, nyt tulossa infopiste Rantatorille sekä lasten leikkialue ja uusi valaistus. Keskustelua jatketaan myös Paloaseman tilojen mahdollisesta tulevasta käytöstä vuokrattavina tiloina.

Seuraava Ideasingon kokous pidetään syksyllä 2016.

Ideasingon kokous 19.5.2015

Ideasinko kokoontui 19.5.2015 Kutemajärvellä. Kokous järjestettiin luontokokouksena ja aloitettiin maittavalla eräruualla rantalaavulla.

Kokous pidettiin kodassa nuotion äärellä istuen ja siirtymäosuuksilla nautittiin monimuotoisesta metsämaastosta. Kokouksen aiheena oli matkailun kehittäminen ja aiheesta sinkoilikin monenlaisia ideoita ja vilkasta keskustelua!

Lue lisää luontokokouksista täältä!

Ideasingon kokous 16.9.2014

Ideasinko

Vuoden 2014 toinen kokous järjestettiin Salmelan leirikeskuksessa. Kokouksen alussa koulukeskuksen rakentamisprojektin tilanteesta alustivat vierailevana asiantuntijana Ideasingossa mukana ollut tekninen johtaja Mikko Korhonen ja kunnanjohtaja Pekka Toivonen. Miesten kuulumiset olivat taatusti tuoreita, sillä rakentamistoimikunta oli kokoontunut samana päivänä. Koulukeskusrakentaminen herätti vilkasta keskustelua, puheenaiheiksi nousivat mm. töiden aloittamisen aikataulut, kylmään aikaan rakentaminen, vaikutukset paikalliselle elinkeinoelämälle, töiden kilpailutus sekä nykyisistä suunnitelmista puuttuva kunnollinen katsomotila.

Kokouksen toinen "vieraileva tähti" oli Elinvoimaa Kangasniemelle -esiselvityshankkeen vetäjä Kari Synberg, joka kertoi hankkeesta sekä sen tuotoksista. Hanke on päättymässä ja loppuraportti valmistuu lokakuun loppuun mennessä.

Hankkeen tiimoilta keskustelua herätti muun muassa keskustan yleinen siisteys ja toiminta, parantamisen varaa on monessakin paikassa ja pienilläkin asioilla voitaisiin saada ympäristön ilmettä parannettua. Aiheeseen liittyen ideoitiin yhteistä siivoustalkoopäivää, pusikoiden raivausta, kuntaopasteita jne.

Kokouksen päätteeksi Matti Tulla kertoi Salmelan leirikeskukseen rakennettavaksi kaavaillun Kiinteistö Oy Salmenmajan tilanteesta.

» Avaa lehtijuttu kokouksesta tästä! (Kangasniemen Kunnallislehti 18.9.2014)

Ideasingon kokous 13.3.2014

Kangasniemen kunnan ja yrittäjien yhteistyöryhmä Ideasinko kokoontui 13. maaliskuuta 2014 Pennalanrannassa. Kokouksen aluksi yrittäjä Marko Halttunen kertoili Pennalanrannan historiasta ja tämänhetkisestä toiminnasta.

Ideasinko
Ideasinko Pennalanrannan pitkän pöydän ääressä. Kuva: Kari Synberg

Ensimmäisenä Ideasingossa käsiteltiin uutta Elinvoimaa Kangasniemelle-hanketta. Hankevetäjä Kari Synberg kertoi Etelä-Savon maakuntaliiton rahoittamasta hankkeesta ja sen tavoitteista. Ideasinko-ryhmä korosti Puulan matkailullista merkitystä: se on kytkettävä Saimaa-markkinoinnin yhteyteen omaleimaisena ja ainutlaatuisena kohteena mutta myös oma (matkailu)suunnitelma tarvitaan. Syvälahden osalta tilanne on hyvä: sekä Syvälahden tanssilava että PuulaGolf ovat Suomen huippuja. Käräjäniemen osalta selvitystyö on edennyt pisimmälle ja olemassa oleva työryhmä on jo kokoontunut useita kertoja. Keskustan ja torin kohdalla työryhmä ja työ on puolestaan saatava käyntiin. Tavoitteena on suunnitella yrityksille yhteistyötä edistäviä toimenpiteitä.

Seuraavaksi kunnanjohtaja kertoi kunnan kuulumiset: kunnan talous on ylijäämäinen eikä se täytä kriisikuntakriteerejä. Tulossa on isoja investointeja. Lähipalvelut on turvattava myös jatkossa ja elinkeinopolitiikkaan satsattava. Mahdollisesti tulisi miettiä pakolaisten vastaanottoa vähenevän väestökehityksen takia. Mietittävä myös palveluita, mitä kunta tuottaa itse ja mitä ostaa ulkopuolelta. Salmelan leirikeskuksen uusi rakennus on tulossa kirkkovaltuuston käsittelyyn 3.4. Kunnajohtajan mukaan leirikeskuksen tulisi olla avoin kaikille ja toteutus yrittäjälähtöisesti. Yleisesti nähtiin, että Kangasniemen seurakunnan merkittävästä omaisuusmassasta edes osan tulisi jäädä hyödyntämään kunnan asukkaita ja toimijoita eikä Mikkeliä. Ennen vaihtoehtojen pohtimista päätettiin jäädä odottamaan kirkkovaltuuston päätöksiä.

Ideasinko keskusteli myös kunnan talvimatkailuvaihtoehdoista ja matkailukauden pidentämisestä. Laadukkaita majoitustiloja tarvittaisiin. Torin tilanne on mennyt huonompaan suuntaan, samoin leirintäalueen palvelujen taso laskenut. Torin ilmettä päätettiin kohentaa kesään mennessä lisäämällä kukkia, penkkejä ja pyörätelineitä. Yhteenvetona Ideasinkoryhmä nosti pullonkaulaksi riittävän tasokkaan ja laajan majoitustilan puutteen sekä talvimatkailun tuotteistamisen.

Ideasingon kokous 7.5.2013

Yrittäjäyhdistyksen hallituksen, elinkeinolautakunnan ja kunnanhallituksen yhteispalaveri järjestettiin Salmenkylän metsästysmajalla. Palaverissa pohdittiin muun muassa Ideasingon toiminnan kehittämistä.

Ideasingon kokous 8.11.2012

Ideasinko Sirppikalliolla

Kokous järjestettiin Vavesaaren tilan Sirppikallio-mökillä. Ennen varsinaisen kokouksen alkua tilan isäntä Tuomo Laitinen esitteli yrityksen toimintaa.

Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaisia asioita ja uusiakin ideoita kuultiin.

Ideasingon kokous 9.5.2012

Jatkoimme kisaideoiden parissa ja kokoonnuimme yhdessä torin kehittämisideasta palkittujen yrittäjien (Tiina Leino ja Seppo Lappalainen) kanssa viemään ajatusta eteenpäin.

Ideasingon kokous 16.2.2012

Vuoden 2012 ensimmäisessä kokouksessa keskityttiin Ideakisaan saapuneiden ideoiden läpikäymiseen.

Aiemmat kokoukset

» Avaa tästä tiedot aiemmista kokouksista (2008-2011, pdf-tiedosto)

Kangasniemen Yrittäjät Facebookissa


Kangasniemen kunta

Tulla Ky


Kangasniemen Yrittäjien jäsenyritykset

» Suomen Yrittäjien jäsenlistaus